Sivut

28.10.2012

Kerroskakku





Aina kun on aihetta juhlaan, pitää juhlia (ja leipoa). Aina on aikaa kakulle ;)

Oikea syntymäpäiväni oli siis menneellä viikolla ja tietty kakuntekoon. Työkavereiden kanssa ei oltu vielä juhlistettu, joten vein tämän heille herkuteltavaksi.

Kerroskakku oli vaihtelun vuoksi mielessä, ja toteutin sen näin. Tein kaksi vaaleaa peruspohjaa 20cm vuokiin (yht. 6 isoa munaa), ja pienensin toista kakkua hieman täyttämisen jälkeen joten valmiissa kakussa halkaisijat lienevät n. 21cm ja 14cm.

Päällä valkoista sokerimassaa ja oranssilla Candy Meltsillä pursotettuja koukeroita (pursotuspussina pikkuruinen minigrip). Suht nopesti tuokin materiaali alkaa kovettumaan joten välissä pussista purskahteli hieman epämääräisempiä koukeroita.
Päällisosaa pähkäilin kauan, sitten muistin edelliskakusta yli jääneet ruusut, jotka ei tosin olleet mitään mallikappaleita. Mutta sopivat aika hyvin tuohon, ja kun niitä oli juuri kolme!

Tuon päällimmäisen kakun alareunat piti myös huolitella oranssilla nauhalla, mutta se ei enää mielestäni sopinutkaan tuohon joten jätin pois. Valkoisen reunan olisi siis voinut huolitella aiemmin paremmin kakkua koottaessa.


Täytteenä

Valkosuklaamousse
1 levy, 130g valkosuklaata
2 dl vispikermaa
125g (puoli purkkia) Lidlin 4% rahkaa

(Sulata suklaa ja sekoita varovasti vatkattuun kermavaahtoon johon lisätty rahka).

Mansikkamousse
3,5dl sokeroitua mansikkasurvosta/sosetta
2,5dl Flora Vanillaa
125g (puoli purkkia) Lidlin 4% rahkaa
3 liivatetta

(Vaahdota Vanilla ja lisää rahka & sose. Liota kylmässä vedessä pehmenneet liivatelehdet pieneen tilkaa kiehuvaa vettä ja lisää täytteeseen).

Kokoa kakku kelmutettuihin vuokiin. Kumoa muutaman tunnin päästä ja vatkaa purkki kermaa massan alle laitettavaksi. Päällystin kakut siis erikseen ja kokosin sitten, päällimmäisen kakun alla on vielä kertakäyttölautasesta leikattu ympyrä tukena ja kosteuseristeenä.

Hyvää oli ja hävisi nopsaan parempiin suihin! Itse tykkäsin etenkin kovin tuosta valkosuklaatäytteestä.

Kuusikymppiset




Äitini täytti vuorostaan pyöreitä, ja sain jälleen kakkutehtävän.
Leivoin siis puolitoistakertaisen annoksen, paksun pellillisen mehevää suklaapiirakkaa, jonka kokosin suorakaiteen muotoiseksi kakuksi. Välissä vadelmakermaa. Päällä vaaleanpunainen sokerimassa, ja koristeet massaa myös. Alunperin oli puheissa syksyistä teemaa, esim. vaahteranlehtiä, mutta koska en omista ko. muottia tai muutakaan niin päätin pitkästä aikaa askarrella ruusuja, jotka viimeistelty kimallepulverilla.

Vieraita oli kaikkinensa kolmisenkymmentä mutta kyllä tästäkin helposti nelisenkymmentä olisi syönyt!

Muumikakkua 2-vuotiaalle




Viime vuonna tänne osoitteeseen lähti Tikrua, nyt Muumia. Lisätoiveena josko Muumipeikko voisi olla ongella, se olisi huippua. No, aloin värjäämään valkoista sokerimassaa sinisellä pastavärillä, ja kesken homman totesin että taidan jättääkin tämän näin ja asettelin kakun päälle joten saatiin vesiteemaa mukaan. Muumipeikon tein sokerimassasta, jonka olisin saanut kaulia ohuemmaksi, mutta pelkäsin että repeää. Joten peikko on vähän paksua tekoa, eikä niin siisti. Onki on grillitikku jonka päässä tietenkin matonen :) Hattivatitkin menossa mukana.

Toiveen mukaan uudemman kerran mehevä suklaapohja ja kinuski-puolukka-kermatäyte.

Pomp-kakku



Pidin syyskuussa ensimmäistä kertaa Pomp de lux -lastenvaatekutsut, ja toki sinnekin kakkua teeman mukaisesti. Kaapissa oli pitkään pyörinyt 250g paketti toffeenväristä sokerimassaa, joten päätin kokeilla kääretortun päällystämistä.

Ihan hyvinhän se siihen asettui, ainoa vaan nuo päädyt joita ei oikein nätiksi saa. Ja tuo alla oleva karmea lautanen... En siis näköjään omista mitään pitkänmallista tarjoiluastiaa! Kääretorttuja ei siis ole aiemmin tullut tehtyä!

Pohjana 4 munan vaalea kääretorttulevy, ja välissä viime kesänä itse keitettyä omena-inkivääri-kanelihilloa, ja muistaakseni vaniljarahka-kerma (/Vispi) vaahto. Pursotukset tummaa suklaata.

Porkkanakakku



Tässä porkkanakakkua työkavereille. Elokuisilla yhteissynttäreillä oli tarkoitus tarjota syksyisen teeman mukaisesti myös porkkanakakkua (mustikkajuustokakun ja kinuski-puolukkapiirakan ohella) mutta kohtalo päätti toisin. Minulla on Humminbird-bakeryn leivontaohjekirja, jossa on ihana porkkanakakun ohje. No, tein sitä kaksinkertaisen annoksen, mutta vaikka kuinka paiston paljon pidempään kuin ohjeessa, raa'aksi jäi ja roskiin meni! Mutta tuo jäi niin vaivaamaan että pakko oli päästä onnistumaan. Uudella yrittämällä tein puolikkaan annoksen, (sisällä myös saksanpähkinärouhetta) mutta tuo kuorrutekin oli niin makeaa että oksat pois. Paketti tomusokeria taisi siihen mennä... Jenkkileipomot!

Me kolmekymppiset


Tämä kakku on elokuulta. Täytämme miehen kanssa tänä vuonna molemmat pyöreitä vuosia, joten pidimme yhteissynttärit ja järjestimme juhlat sukulaisille ja kavereille. Ne olikin oikein onnistuneet, hieman meinasi hiki ja väsy tulla järjestäessä mutta oli se sen arvoista, paljon hyviä muistoja!

Kakku koostui kolmesta 4 munan suklaakääretorttupohjasta, joihin lisäsin 75g suklaata kuhunkin. Täytteenä oli appelsiininen suklaatäyte, jonka tarkkaa kokoonpanoa en enää kuollaksenikaan muista... Mutta tummaa appelsiinisuklaata siihen ainakin tuli. Ehkä lisään ohjeen jos ja kun löydän se muistilappusen jostain :)

Päällä kaakaojauheella värjätty sokerimassa ja reunat kaakaojauhe-Vispiä. Koristelut tein jo aiemmin valmiiksi mutta vähän kiireessä jouduin ne asettelemaan pintaan. Numerokoriste on jo pitkään kaveriporukassa kiertänyt "kalleus" ;)