Sivut

15.12.2010

Hello Kittyä kolmevuotiaalle



Kolmevuotissynttäreitään juhliva tyttö toivoi kakkuunsa Kittyä ja vaaleanpunaista; perhosia ja kukkia.
Mallin otin Kakkukarusellin Elinan yhdestä Kitty-kakusta . Tuntui että tuollainen kissahahmo oli helpompi tehdä kuin esim. kuva kakun pintaan.

Täytteessä mansikkaa ja valkosuklaata:

4dl vispikermaa
3dl Danone-mansikkajogurttia
n. 4dl sokeroitua mansikkasosetta
4 liivatetta
130g valkosuklaata rouheena


Autot-kakut



Nämä kakut pyydettiin 4-vuotiaan pojan ja 2-vuotiaan tytön yhteissynttäreille.
Tein siis kaksi samanlaista kakkua peräkkäisinä päivinä.

Täytteenä toiveesta vadelmaa; tein vaniljaisen moussen:

5 dl vispikermaa
200g Sunnuntai Vaniljaa
250g Jacky Vadelma-vaniljajogurttia
n. 4dl sokeroitua vadelmasurvosta
2 tl vanilliinisokeria
5 liivatelehteä

Toiseen kakkuun laitoin jogurtin sijaan Flora Vanillaa n. 2dl sellaisenaan, että sain saman volyymin mutta koko täytteen vähälaktoosisena.

Koristeeksi toivottiin Salamaa ja Sallia autotielle, sekä kukkia ja perhosia tyttö- ja poikaväreissä.
Tälläinen oli ideoinnin lopputulos. Autot marsipaania, muut sokerimassaa tai sekoitusta. Ruoho marsipaania (alla ohut kermakerros) ja hiekkatie Muumi-keksimuruista.

Kakku 1.





Kakku 2. (hieman veistelin ylimääräistä pois täytetyn kakun reunoilta kun eka kakku ei mahtunut kakkukupuun eikä -laatikkoon!)



3.12.2010

Talvinen talo







Pikkuneidin synttärien jälkeen ajattelin että nyt en kyllä hetkeen leivo mitään!! Hetki pitää rauhoittua ja vaan olla. Muttamutta, ei tainnut maanantai ehtiä iltaan kun mä jo suunnittelin piparkakkutaloa :D

Inspis lähti tästä:
http://live.ideapark.fi/tapahtumat/piparkakkutalokaupunki2010
eli mainoksesta joka tunki silmille joka lehdessä.

No minäpä hain pari pakettia taikinaa, muokkasin vähän valmiita kaavoja, paistoin osat, ja kokosin ja koristelin kahteen asti yöllä.. Tässä sitten lopputulos: Hopeanhohtoinen Talvinen talo

joka siis seisoo tällä hetkellä siellä Idiksen kisakaupungissa ;)

Lumi ja jää pikeeristä, katto mantelilastuista ja hohto hopesuihkeella (jota on sitten joka paikka täynnä..) ja loppusilaus valmiilla koristeilla. Ikkunoissa liivatelehdet, joista kaksi harmillisesti tippui kesken matkan!