Sivut

23.7.2011

Moussepiirakka


Marja-aika on parhaimmillaan joten tässä kokeilemisen arvoinen resepti!
On helppo ja nopea, ei tarvita muuta kuin uuni ja syntyi "kaapista löytyy nämä vanhentuvat tuotteet" -pohjalta :D
Pohjan reseptin olen joskus kirjoittanut hienosti kirjekuoren taakse talteen, luultavasti ehkä Aamulehdestä alunperin.

Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
0,5 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
2,5 dl maitoa
1 muna
60g rasvaa (voita)

Lisäksi "mousseen"
200g mascarponea
200g rahkaa
1/3 prk Lemon Curdia

n. 200g marjoja (tässä mustikoita ja hieman vadelmia)

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon puuhaarukalla maito, muna ja sulatettu rasva.
Kaada korkeareunaiseen vuokaan (taikina on löysää). Sekoita moussen ainekset keskenään ja levitä taikinan päälle vuokaan (sekoittuvat hieman keskenään).
Kaada lopuksi marjat keskelle ja paista uunissa puolisen tuntia 225C.

Tämä leivonnainen on enemmän jälkiruokamainen kuin piirakkamainen, ja sitruunainen mascarponetäyte on suussasulavaa marjojen kanssa!
Ja voi tehdä ilman tuota moussetäytettäkin, mahtuu silloin ihan tavalliseen pyöreään piirakkavuokaan. Ja tätähän voi varioida ihan mielensä mukaan; korvata jauhoja kaurahiutaleilla, ruisjauhoilla, laittaa vaniljakastiketta maidon sijaan yms yms.

1 kommentti: