Sivut

22.11.2010

Cakepops


Tässä ohje näihin herkullisen makeisiin palleroihin!

Eli nämä on tehty suklaapiirakkataikinasta, siitä nimitys cake pops. Kekseistä (esim. Domino) tehtyt pallot on mielestäni Cookie popseja :)

Ohje siis yksinkertaistettuna; paista suklaakakku, murustele se ja lisää kiinnitysaine, pyörittele palloja, kuorruta suklaalla ja koristele!
Toki on hieman aikaavievää siihen verrattuna että söisi suklaapiirakan sellaisenaan, mutta nämä ovat ihanan täyteläisiä, ja vaikka hyvä lahjaidea joulun aikaan!
Tuorejuuston tilalla voi käyttää säilyvyyden parantamiseksi vaikka hilloa, suklaalevitettä, maapähkinävoita tms.

Pohjataikina siis tämä vakkarini

Maailman paras suklaakakku
2,5 dl vettä
200 g margariinia/voita
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1,5 tl soodaa
1 dl bulgarinajogurttia
2 munaa

Kiehauta vesi, margariini, kaakaojauhe ja suola kattilassa. Jäähdytä.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jäähtynyt margariiniseos siihen.
Lisää seokseen myös munat ja jogurtti, sekoita puuhaarukalla.
Kaada leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 200 asteessa noin 20-30 minuuttia.
HUOM! Tein tämän 20cmx30cm vuokaan, koska silloin saadaan paksu kakku joka varmasti säilyy mehevänä. Tämä annos on liian pieni meidän 60cm uunipellille ja piirakka kuivuu reunoilta.

Lisäksi:
200g Sunnuntai Vanilja -valmistetta

300g tummaa suklaata

-> Paista ja jäähdytä suklaapiirakka (voi käyttää toki vaikka epäonnistunutta kakkupohjaa/kääretorttua tms)
-> Hienonna kakkua kulhossa esim. haarukalla, lisää Sunnuntai-"tuorejuusto", sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi
-> pyörittele n. lihapullan kokoisiksi palloiksi pellille leivinpaperin päälle
-> mitä lämmenneempää seos on, sitä nätimpiä palloja saa
-> laita pallot hetkeksi jääkaappiin (suklaa jähmettyy nätimmin kylmän palleron pinnalle eikä valuta niin paljoa)
-> sulata sillä aikaa suklaa kulhossa vesihauteessa
-> ota pallo kerrallaan hammastikkuun, pyöräytä suklaassa, levitä suklaata tarvittaessa vielä lusikalla, koristele heti
-> laita pellille (halutessasi mini-muffinssivuokiin) ja jääkaappiin jähmettymään, siirrä sitten rasiaan.

Näitä voi myös pakastaa!


Koko annoksesta kakkua tulee 60-70 cake popsia. Itse pyörittelin ensin vain puolikkaan pellillisen, johon kului siis 100g tuorejuustoa ja tuo 300g suklaata.
Eli siis koko annokseen kuluu tämä pellillinen piirakkaa, 200g tuorejuustoa ja 500-600g suklaata.

3 kommenttia:

  1. Nälkähän tässä tulee, kun näitä katselee :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos kiitos tästä. Nää oli aivan huippuja! Mutta kun en mistään löydä vuokaa näille. Pitänee tehdä vaikka muffinssivuokaan ;)

    VastaaPoista
  3. Tavalliseen 50cm uuniin tää ohje riittää pellilliseen vallan mainiosti. Ja tulee mehevää.Ite teen niin että lisään munat ja jugurtin siihen rasvaseokseen ja sen kaadan sit jauhoseokseen. Mutta nyt lähden näitä kokeilemaan. Lotta teki eilen pellillisen mielenterveyspiirakkaa, josta on enää jäljellä puolet...

    VastaaPoista