Sivut

9.8.2011

Barbie-kakkua pikkuprinsessalle




Tämän kakun eräs pieni neiti tilasi jo hyvissä ajoin tuleville 4-vuotissyntymäpäivilleen :)
Ja ihanahan tällaista krumeluuria oli kerrankin toteuttaa!
Hieman piti suunnitella miten tämän teen, kun Barbie-neidillä onkin yllättävän pitkät koivet joten aika korkea kakusta tuli.

Kokosin kakun siis kahdesta kääretorttulevystä 4 litran teräskulhoon. Täytteeksi Valkosuklaamousse vadelmilla, ja höysteenä lisäksi Lemon Curdia. Kakun kumottuani korkeus ei vieläkään riittänyt, joten kääretorttulevyn jämäpaloista sitten palapeliä kokoamaan nuken vyötärön ympärille. (Kelmusin siis neidin jalat ja koversin niille kolon snapsilasilla...)
Yhtään vaihekuvaa en harmikseni kerennyt ottamaan! Menossa mukana kun ovat nämä omat kohta 2- ja 4-vuotiaat apulaiset.

No, Vispiä pintaan ja vaaleanpunaiseksi värjätty vaahtiskuorrute kaulittuna päälle. Ja vaahtistaikina toimikin hyvin uusien pitsireunamuottien kanssa (CakeStuffista), marsipaani oli ihan nou nou.. Yksinkertaisen tyylikästä siis, mutta kuitenkin tarpeeksi prinsessamaista :) Reunat oli aikomus tasoittaa mutta ne asettuivatkin tuolleen hurmaavasti liehuhelmoiksi. Kuvien oton jälkeen muistin vielä hopeasuihkeen olemassaolon ja Barbie-neiti sai helmiäisviimeistelyn leningilleen :)

1 kommentti: