Sivut

27.11.2011

Perhoskeiju



Tätä kakkua olikin ihana tehdä, välillä jotain muuta kuin pyöreää!
Eli eräs pikkuneiti toivoi 4-vuotissynttäreilleen keijukakkua, ja jotain prinsessaista saisi myös kakussa olla (=kruunu). Tein juuri omalle tytölle sen keijukakun, joten lähdin vähän eri näkökulmasta liikkeelle. Joten sovittiin tämä siipimalli, joka saisi olla suht yksinkertainen ilman turhia hörsellyksiä; muuten sainkin täysin vapaat kädet.

Pohjana suklainen piirakkapohja taasen, ja välissä tämä huippuhyvä vadelmakermavaahto:
4 dl kuohukermaa
1,5dl tomusokeria
250g jäisiä vadelmia
Pohjasta tuli tällä kertaa tosi mehevä ja tiivis joten ihan vaan hiukan kostutin maitokaakaolla.

Tässä vielä pari vaihekuvaa miten perhonen muodostui:

Leivoin siis pyöreän kakun, johon tein yhden täytevälin. Täytteessä kun ei ollut liivatetta, niin ajattelin että kuinkahan koko kakku leviää. No, leikkasin kakun kahtia, ja sisäpinnan suorasta reunasta pienet palat pois (parempiin suihin ;)) ja sitten palat pyöreä reuna vastakkain. Massan alle laitoin ihan vispikermaa, joka sekin oli tällä kertaa jostain syystä hyvin valuvaa mallia.



No, kaulitsin haaleanvaaleanpunaisen sokerimassan aika paksuksi levyksi, hieman siiveen muotoon. Ja sehän asettuikin kertalaakista kertakaikkisen hyvin tuohon pinnalle!! En olisi uskonut, muotokakusta kun oli kyse ja niiden kanssa helposti joutuu säätämään. Ja sitten toinen puoli ja avot, kuorrutus oli valmis, tasainen ja hyvä.



Keijun tein sokerimassasta ja marsipaanista, ja nuo kuviot hieman marmorimaisesti pinkillä värjätystä valkoisesta sokerimassasta.

Oli kuulemma ollut aikas hyvää, huomasin se kyllä itsekin kun niitä ylijäämäpaloja nautiskelin ;)

3 kommenttia: